TTK Uutiset
Kirkon alan työolobarometri 2009: Työpaikan varmuus tärkein työssä jaksamisessa
Lähes kaikki kirkon työntekijät pitävät työtään merkityksellisenä ja hyödyllisenä sekä työsuhdettaan suomalaisia palkansaajia keskimäärin varmempana, ilmenee Kirkon alan työolobarometristä 2009.
Kehitysmahdollisuudet kirkon töissä ovat barometrin mukaan lisääntyneet. Keskustelukulttuuri on muuttunut aiempaa avoimemmaksi. Tiedonvälitys ja sosiaaliset suhteet ovat parantuneet. Työntekijät saavat tukea ja kannustusta esimiehiltään ja työtovereiltaan varsin paljon. Vakavan työuupumuksen vaara on vähentynyt ja itse koettu kiusaaminen on samalla tasolla kuin työelämässä keskimäärin.
Kirkon alan työolobarometriin haastateltiin 523 kirkon työntekijää marras-joulukuussa 2009. Tutkimuksen toteutti Tilastokeskus Kirkon työmarkkinalaitoksen, Kirkon tutkimuskeskuksen ja Työturvallisuuskeskuksen sekä kirkon pääsopijajärjestöjen toimeksiannosta. Kirkon työoloja on selvitetty myös aikaisemmin vuosina 2001, 2003, 2005 ja 2007.
Irtisanomiset epätodennäköisiä
Kirkon työntekijät pitivät nykyistä tehtäväänsä hieman pysyvämpänä kuin suomalaiset palkansaajat keskimäärin. Varmuus työpaikan säilymisestä on kirkon työntekijöiden mielestä ehdottomasti tärkein työssä jaksamisen edellytys. Yli 90 prosenttia kirkon alan työntekijöistä piti irtisanomistaan seuraavan 12 kuukauden aikana epätodennäköisenä. Lomautuksen näki varmana tai mahdollisena vain noin 15 prosenttia. Työpaikan vaihtohalukkuus oli vähentynyt.
Yhä harvempi koki työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen vaikeaksi. Ylipitkät työpäivät ovat vähentyneet, vaikka viidennes kertoi tekevänsä niitä lähes viikoittain. Miehillä jää naisia useammin pitämättä viikoittaisia vapaapäiviä.
Kyvyt käytössä
Lähes kaikki kirkon työntekijät katsovat voivansa käyttää kykyjään ja ammattitaitoaan työssään. Tyytyväisimpiä oltiin siihen, että esimies kannustaa opiskelemaan ja kehittymään työssä. Esimiehet myös tuntevat alaistensa työtehtävät.
Työn organisointiin ja lähiesimiesten toimintaan kirkon työntekijät olivat aiempaa tyytyväisempiä. Johtamistapojen parantaminen nähtiin kuitenkin edelleen yhtenä tärkeimmistä seikoista työssä jaksamisessa.
Vaikutusmahdollisuudet kirkon työssä koetaan keskimääräistä parempina mutta aiempaa jonkin verran vähäisempinä. Työtehtävistä ja tavoitteista keskustellaan kirkon työpaikoilla aiempaa enemmän, mutta lähes kaksi kolmesta kirkon työntekijästä koki osan työasioista jäävän avoimen keskustelun ulkopuolelle ja päätösten teon siirtyneen liian kauaksi työyhteisöstä. Pienissä seurakunnissa kokemukset olivat erilaisia kuin suuremmissa.
Työväkivalta vähentynyt
Työväkivaltahavainnot sekä väkivallan tai sen uhkan kohteeksi joutuminen ovat kirkon työpaikoilla vähentyneet. Kuitenkin työpaikkakiusaamista tai henkistä väkivaltaa esiintyi niillä valtakunnallista tasoa useammin.
Joka kymmenes kirkon työntekijöistä arvioi työpaikalla esiintyvän työyhteisön, asiakkaiden tai molempien aiheuttamaa jatkuvaa työpaikkakiusaamista tai henkistä väkivaltaa. Viisi prosenttia koki sitä työpaikallaan itse tutkimushetkellä.
Kiusaamista kokeneet mainitsivat useimmiten kiusaajan olevan työtoveri. Esimiehet koettiin kiusaajina aiempaa harvemmin ja seurakuntalaiset aiempaa useammin. Apua kiusaamiseen haettiin entistä useammin esimiehiltä mutta myös työtovereilta ja työterveyshuollosta.
Seksuaalinen häirintä arvioitiin kirkon työpaikoilla hyvin vähäiseksi. Lisäksi valtaosa kirkon työntekijöistä koki, ettei päihdeongelmia esiinny heidän työpaikoillaan.
Työkykytoiminta lisääntynyt
Työkyvyn ylläpitoon tähtäävät toimet ovat lisääntyneet kirkon työpaikoilla. Aiempaa harvemman mielestä työ oli henkisesti tai fyysisesti raskasta, vaikka työntekijäryhmittäisiä eroja löytyi. Kirkon työntekijät kokivat työnsä henkisesti yhtä raskaaksi ja fyysisesti kevyemmäksi kuin palkansaajat keskimäärin. Puolet arvioi työkykynsä olevan erittäin hyvällä tasolla. Sairauspoissaolot ovat pysyneet ennallaan, kun ne koko palkansaajaväestössä ovat lisääntyneet.
Vertailutietoa työyhteisöjen kehittämiseen
Kirkon alan työolobarometri 2009 tarjoaa vertailutietoa työyhteisöjen kehittämiseen. Ensiarvoisen tärkeää on panostaa ongelmien tunnistamiseen, asioiden puheeksi ottamisen keinoihin ja systemaattiseen toimintaan työhyvinvoinnin edistämiseksi. Vain pitkäjänteisellä työllä voidaan aikaansaada tuloksia.
Barometri osoitti, että kirkon työpaikoilla on edistytty monissa työoloihin liittyvissä asioissa. Myönteistä kehitystä voidaan vahvistaa vielä kiinnittämällä huomiota työpaikan toimintatapoihin, tiedonsisältöön tiedonkulussa ja sosiaalisiin suhteiden parantamiseen,
Lisätietoja
- Asiantuntija Hannu Tamminen, Työturvallisuuskeskus TTK, m. 040 584 7078, hannu.tamminen(at)ttk.fi
- Neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos KiT, m. 050 594 1710, oili.marttila(at)evl.fi
- Tutkija Anna-Kaarina Potila, Tilastokeskus, m. 050 364 8896, anna-kaarina.potila(at)tilastokeskus.fi
- Kirkon alan työolobarometri 2009 (pdf 4,3 MB)
Kuva: Hannu Tamminen









