Lämpöolot ja sisäilma

Lämpöolot

Lämpöolot koostuvat ilman lämpötilan, kosteuden ja virtausnopeuden sekä ympäröivien pintojen lämpötilojen yhteisvaikutuksesta.

Ihmisen elimistö toimii parhaiten silloin, kun se luovuttaa lämpöä yhtä paljon kuin tuottaa. Lämpötasapainoon vaikuttavat yksilölliset ominaisuudet, liikunta ja työ sekä lämmönhukka, joka määräytyy vaatetuksen sekä ympäristön lämpötilan, tuulen ja kosteuden mukaan.


Lainsäädännössä ei ole asetettu raja-arvoja työhuoneen ilman lämpötilalle. Työpaikan tavoiteltavat lämpötila-alueet ovat normaalioloissa (poikkeuksena hellekaudet) seuraavat:


Paikallaan olo

21–25 °C

Kevyt istumatyö

21–23 °C

Kevyt työ

19–23 °C

Keskiraskas työ

17–21 °C

Raskas työ

12–17 °C

 

 

 





Pään ja nilkan korkeudelta mitattujen lämpötilojen ero saisi olla korkeintaan kolme astetta ja lattian lämpötilan tulisi olla lämmityskaudella 19–26 astetta.


Työ kuumassa

Kuumassa, yli 28 °C -asteen lämmössä tehdään työtä muun muassa valimoissa, lasiteollisuudessa, pesuloissa, suurkeittiöissä ja leipomoissa. Lisäksi joissakin ammateissa, kuten liikenteessä ja maataloustyössä, joskus jopa toimistotyössä, altistutaan lämpimänä vuodenaikana kuumalle.

Kuumassa pintaverenkierto ja hikoilu lisääntyvät, mutta jos ilma on lisäksi kosteaa ja seisovaa, hien haihtuminen vaikeutuu. Silloin elimistön lämpötila alkaa nousta, ja elimistön toiminta häiriintyy. Siitä voi olla haittaa terveydelle.


Lämpöhaittojen torjunta

Lämpöhaittoja torjutaan ennakolta teknisillä ratkaisuilla ja suojavaatetuksella.

Teknisen torjunnan keinoja ovat

  • kuumien työvaiheiden automatisointi
  • työtilan eristäminen kuumista pinnoista tai kohteista
  • työpisteiden paikallinen jäähdyttäminen
  • tuuletus
  • kosteuden poistaminen eristämällä kosteuslähteet

Jos lämmön tekniset torjuntakeinot eivät riitä, työtä tulee keventää tauotuksin tai työjärjestelyin. Raskaiden työvaiheiden tauotukseen on kiinnitettävä kuumatyössä erityistä huomiota. Lyhyet, usein toistuvat tauot normaalissa huoneenlämmössä ovat tehokkaampia kuin harvat, pitkät tauot.


Terveyden ja suorituskyvyn kannalta olisi eduksi, että kuumatyöhön voitaisiin siirtyä asteittain totuttautumisvaiheen kautta.


Työ kylmässä

Yli kolmannes suomalaisista työtä tekevistä altistuu työssään kylmälle. Heistä useimmat työskentelevät kylmässä päivittäin lyhyitä aikoja, mutta joka kymmenes työssään kylmälle altistuvista tekee kylmätyötä suurimman osan työajastaan.


Pisimmän aikaa kylmälle ulkona altistutaan talviaikaan rakennustyömaiden, kiinteistönhoidon, maa- ja metsätalouden, merenkulun, ahtaus- ja huolinta-alan sekä matkailun ammateissa. Sisätiloissa kylmätyötä tehdään ympäri vuoden elintarviketeollisuudessa ja eräissä kaupan alan tehtävissä.


Kylmä alkaa selvästi haitata työntekoa silloin, kun ympäristön lämpötila laskee -10 °C -asteen tienoille. Tuulisella tai kostealla säällä haitat tuntuvat jo nolla-asteen tuntumassa.


Ihmiset sietävät kylmää eri tavoin. Tähän vaikuttavat ruumiinrakenne, ihonalainen rasvakudos, ikä ja terveys sekä lääkkeiden ja alkoholin käyttö. Kylmänsietokykyä heikentävät univaje, väsymys sekä neste- ja energiavaje.

Kehon jäähtyminen aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia ja alentaa keskittymistä, tarkkaavaisuutta ja työmotivaatiota. Jäähtyminen myös vähentää lihasvoimaa, nopeutta ja kestävyyttä, heikentää koordinaatiota sekä hidastaa palautumista työn aiheuttamasta rasituksesta. Nämä muutokset heikentävät työkykyä, vähentävät työtehoa sekä kasvattavat tapaturmariskiä.


Työskentely kylmässä ei ole sellaisenaan terveydelle haitallista, kunhan vaatetus, varusteet sekä työn suunnittelu ja tauotus ovat asianmukaisia. Mutta koska kylmyys kuormittaa elimistöä, työ tuntuu raskaammalta kuin vastaava työ lämpimässä. Kylmälle altistuminen voi tuoda esiin tunnistettujen tai piilevien sairauksien oireita.

Tuuli lisää kylmän terveysvaaroja, ja paleltuman riski kasvaa. Veteen joutuminen on vaarallista, jo alle 10-asteisessa vedessä elimistön lämpötila laskee nopeasti.


Kylmän haittojen torjunta

Kylmän haittoja voidaan vähentää teknisillä toimilla, työn suunnittelulla ja organisoinnilla,  altistusaikaa lyhentämällä sekä vaatetuksella ja suojaimilla. Teknisiä kylmän torjuntatoimia ovat muun muassa

  • kylmien ilmavirtausten estäminen, esimerkiksi ilmastointiratkaisuilla, tuulensuojilla, tuulikaapeilla, ilmaverhoilla tai heiluriovilla
  • tarkoituksenmukaisten työvälineiden käyttö, jolloin työsuoritukseen käytettävä aika lyhenee
  • kosketuspintojen, esimerkiksi trukkien istuinten sekä työkoneiden ja työkalujen kädensijojen,
    lämpöeristäminen tai lämmittäminen
  • työpisteen tai -kohteen lämmittäminen, esimerkiksi kohdelämmittimellä

Kylmälle altistumista voidaan vähentää muun muassa työjärjestelyillä:

  • suunnittelemalla kylmätyöt siten, että odotus- ja taukojaksot ollaan lämpimässä tilassa
  • työkierrolla
  • pitämällä työkoneet ja -välineet kunnossa, jolloin voidaan välttää odottamatonta, koneiden häiriöstä johtuvaa oleskelua kylmässä
  • tauottamalla työtä riittävästi
  • järjestämällä kuiva ja lämmin taukotila sekä asianmukaiset tilat suojavaatteiden, käsineiden ja jalkineiden kuivaamista varten.

Vaatetus on tärkein henkilökohtainen lämmönsuoja. Se hidastaa lämmön poistumista elimistöstä ja auttaa ylläpitämään lämpötasapainoa. Toimiva kylmänsuojavaatetus koostuu useista vaatekerroksista. Niiden määrää, laatua ja paksuutta vaihdellaan lämpöolojen, työn raskauden ja omien lämpötuntemusten mukaan.


Pään suojaaminen on tärkeää, koska pään verisuonet eivät supistu kylmässä. Suojaamattoman pään kautta poistuu lämpöä huomattava määrä.


Jalkineiden pintamateriaali valitaan käyttötarkoituksen ja -ympäristön mukaan. Pohjan lämmöneristävyys ratkaisee koko jalkineen lämmöneristävyyden. Pohjan pitää olla huokoinen ja riittävän paksu.


Sisäilma

Hyvän sisäilman tunnusmerkkeinä ovat oikea huonelämpötila, sopiva ilman kosteus, puhtaus ja raikkaus. Sisäilman laatuun vaikuttavat monet eri tekijät, tärkeimpinä kunnossa oleva rakennus sekä toimivat ilmanvaihto- ja lämmityslaitteet.


Huonon sisäilman aiheuttamat terveyshaitat ilmenevät erilaisina oireina ja sairauksina. Näitä ovat esimerkiksi hengitysteiden, silmien ja ihon ärsytys, päänsärky, väsymys, kuumeilu ja hengitystieinfektiot sekä pitkäaikaissairaudet, kuten astma. Terveyshaittojen lisäksi huono sisäilma aiheuttaa epäviihtyvyyttä.


Työpaikan sisäilman laatuun vaikuttavat ongelmat liittyvät rakenteiden kosteus- ja homevaurioihin, erilaisiin epäpuhtauslähteisiin, puutteellisesti toimivaan ilmanvaihtoon tai epätyydyttäviin lämpöoloihin.


Yleisimmät sisäilmahaitat ovat

  • tunkkaisuus ja epämiellyttävät hajut
  • ilman epäpuhtaudet, kuten pölyt, allergeenit, mikrobit ja kaasumaiset aineet
  • veto ja puutteellinen ilmastointi
  • liian korkea tai alhainen lämpötila
  • ilman kuivuus tai liiallinen kosteus

Tupakansavu

Tupakansavu on edelleen merkittävin sisäilmaston terveyshaitta. Tupakansavulle altistuminen lisää vaaraa sairastua syöpätauteihin sekä sydän- ja verenkiertoelimistön ja hengityselinten sairauksiin.


Tupakkalain tarkoituksena on, ettei kukaan altistu tupakansavulle vastoin tahtoaan. Tupakointi on kielletty työpaikan yhteisissä ja asiakkaille tarkoitetuissa tiloissa. Sisätiloissa saa polttaa, jos sitä varten on varattu erillinen tupakointitila, josta tupakan savu ei pääse kulkeutumaan muualle työpaikalla. Ravintolatoimintaa varten tupakoinnista on omia erityissääntöjä.


Pöly

Pöly on kiinteitä partikkeleita (halkaisija 1–100 mm, mikrometriä),
jotka voivat leijua ilmassa. Pöly voi olla orgaanista tai epäorgaanista eli mineraalipölyä. Orgaanisia pölyjä ovat muun muassa paperipöly, puupöly, hilse- ja karvapöly sekä jauhopöly. Epäorgaanisia pölyjä ovat muun muassa kvartsipöly ja asbesti.


Pölyhiukkaset kulkeutuvat elimistöön pääasiassa hengityksen kautta. Pölyn hiukkaskoko määrää sen, kuinka pitkälle pöly kulkeutuu hengityselimistössä.


Pölyinen ilma voi aiheuttaa lievää epäviihtyvyyttä sekä lyhyt- ja pitkäaikaisia terveyshaittoja. Pöly voi aiheuttaa myös palo- ja räjähdysvaaran, jolloin työvälineiden ja -koneiden valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Erilaisten pölyjen vaarallisuuteen vaikuttavat niiden kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet, hiukkasten koko ja muoto sekä altistumisaika.


Tavallisimmille työilman epäpuhtauksille, kuten orgaaniset ja epäorgaaniset pölyt tai kemialliset yhdisteet, on työhygieenisen ja työlääketieteellisen tietämyksen perusteella määritetty niin sanotut HTP-arvot eli haitalliseksi tunnetut pitoisuudet.


Kosteus

Ilman kosteudella tarkoitetaan ilman sisältämän vesihöyryn määrää. Ilmassa voi kussakin lämpötilassa olla tietty maksimimäärä vettä höyrynä.


Kosteuden vaihtelu vaikuttaa lämpötilan kokemiseen, hikoilun tehokkuuteen ja hengitykseen. Ilman kosteus saattaa siten aiheuttaa välillisesti terveydellistä haittaa vaikuttamalla esimerkiksi lämpöviihtyvyyteen, pölyn leviämiseen työpaikan ilmassa, bakteerien leviämiseen ja kasvuun sekä ihon ja limakalvojen kosteustasapainoon.


Kevyessä istumatyössä ja muissa kevyissä töissä, joissa lämmöntuotto on pientä, kosteus vaikuttaa vain vähäisesti lämpöviihtyvyyteen ja elimistön kuormitukseen. Työn raskauden kasvaessa kosteuden merkitys lisääntyy. Ilman suhteellisen suuri kosteus vaikeuttaa hien haihtumista ihon pinnalta ja haittaa lämmön luovutusta ympäristöön sekä johtaa työntekijän kuormittumiseen raskaassa työssä. Kosteudesta voi olla haittaa esimerkiksi kasvitarhoissa, pesuloissa, suurkeittiöissä sekä saunottajan työssä.


Ilman suhteellinen kosteus työskentelypaikoilla keskiraskaassa ja raskaassa työssä ei saisi ylittää 50 prosenttia, kun lämpötila on yli 25 °C. Miellyttävimpänä työilman suhteellisena kosteutena pidetään 30–70 prosenttia.

Rakennusten homeongelmat aiheutuvat rakenteiden kostumisesta. Myös rakennusaikainen kosteus on saattanut jäädä rakenteiden sisään. Kosteus voi tunkeutua rakenteeseen vesikaton, ulkoseinien ja ikkunoiden vuodoista, perustuksista tai alapohjasta. Puutteellinen ilmanvaihto, kylmät sisäpinnat ja rakenteiden kylmäsillat voivat aiheuttaa sisäilman kosteuden tiivistymistä pinnoille.


Vesijohtojen tai viemäreiden vuodot  ja veden roiskuminen sekä huono siivous lisäävät homeen kasvua. Hoitamattomat ilmastointi- ja ilmankostutuslaitteet voivat edistää homeen lisääntymistä.


Kosteusvauriota on syytä epäillä, jos maalit hilseilevät tai kupruilevat rakennuksen sisä- tai ulkopuolella tai pintojen värit muuttuvat, esimerkiksi parketti tummuu. Näkyvä homekasvu tai homeen eli maakellarin haju ovat selviä merkkejä kosteusvauriosta. Kosteusvaurion korjausta varten on ensin selvitettävä vaurion aiheuttaja ja laajuus.


Pitkäaikainen altistuminen homeelle voi lisätä keuhkojen toimintojen pysyvän heikentymisen vaaran, joten homeen torjunta työtiloissa on perusteltua. Suoranaisesti homepölylle altistavissa töissä, esimerkiksi sahoilla ja maataloudessa, on syytä käyttää asianmukaisia hengityksensuojaimia. Jo herkistyneelle tehokas suojain on välttämätön.


Veto

Veto johtuu huoneilmaa viileämpänä virtaavasta ilmasta. Vedon tuntemus kasvaa, kun ilman lämpötila laskee alle 20 C.Ilmastoiduissa tiloissa veto on ehkä yleisin valitusten aihe. Ilmastointilaitteiden aiheuttaman vedon syinä voivat olla, että sisään puhallettava ilma osuu huonetilassa työskenteleviin liian suurella nopeudella tai että ilman poistuminen on suurempi kuin sisään puhallettavan ilman määrä.


Vedon tunnetta aiheutuu myös esimerkiksi lattiarajan ja katon välisistä suurista lämpötilaeroista sekä seinien ja ikkunoiden kylmistä pinnoista. Vedon tunne syntyy sitä helpommin mitä kylmempiä pinnat ovat.


Ilmanvaihto

Ilmastoinnilla ymmärretään ilman kiertoa, jäähdytystä, kostutusta, lämmitystä, puhdistusta tai kuivausta. Ilmastoinnin tehtävänä on ylläpitää sisätiloissa ihmiselle terveellistä ilmastoa huolimatta ulkoisen sään ja sisätiloissa tapahtuvan toiminnan vaihteluista.


Työhuoneen tai muun suljetun työpaikan ilmanvaihdon tulee olla riittävän tehokas, ja se on järjestettävä tarkoituksenmukaisesti. Rakennuksen ilmanvaihto voidaan toteuttaa joko painovoimaisesti tai koneellisesti.

Riittävä ilmanvaihto kaikkiin huonetiloihin saadaan nykyisissä tiiviissä rakennuksissa varmimmin koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihdolla, johon on liitetty lämmön talteenotto ja tuloilman suodatus.


Huonon ilmanvaihdon vuoksi työntekijöiden vireystila laskee, ja epäpuhtauksien pitoisuus ilmassa saattaa nousta haitalliselle tasolle. Huonosti suunniteltu ilmanvaihtolaitteisto ja -kanavisto voivat  levittää ilman epäpuhtauksia rakennuksessa. Ilmanvaihtolaitteisto saattaa myös aiheuttaa paloturvallisuusriskin, varsinkin, jos sitä ei puhdisteta säännöllisin väliajoin. Ilmanvaihtojärjestelmän venttiilit on puhdistettava ja suodattimet vaihdettava pari kertaa vuodessa. Kanavistot on puhdistettava vähintään kymmenen vuoden välein.


Sisäilmaongelmien selvittäminen

Sisäilmaongelmien selvittämisessä on ensimmäiseksi on tarkastettava rakennuksen ja sen laitteiden kunto ja toiminta. Tarkastettavia asioita ovat rakenteiden kosteustekninen kunto sekä sisä- että ulkopuolelta, ilmanvaihto- ja lämmityslaitteiden toiminta ja kunto, poistoilma- ja korvausilmavirtojen riittävyys, lämpöolot, haju-, pöly- ja muut epäpuhtauslähteet.


Muita tutkimuksia ja mittauksia kannattaa tehdä vasta, kun on varmistettu, että rakenteet ovat kunnossa, laitteet toimivat ja niitä käytetään ohjeiden mukaisesti.


Kosteus- ja homevaurioiden korjaustoimien määrittäminen vaatii aina rakennusteknistä asiantuntemusta ja kokemusta korjausrakentamisesta. Vastuu rakennusten kunnossapidosta ja korjaamisesta sekä vaurioiden syiden selvittämisestä on rakennuksen omistajalla. Työpaikkojen rakennusten kuntoa ja sisäilmaa koskevissa ongelmissa voi ottaa yhteyttä esimieheen, työsuojeluorganisaatioon tai työterveyshuoltoon.